Voiko kipeänä treenata?

Voinko treenata kun olen kipeä? Tämä on aihe, joka nousee pinnalle aina välillä, varsinkin näin syksyllä ja alkutalvesta. Helppo vastaus olisi, kipeänä ei voi treenata salilla. Mutta asiaa kannattaa pohtia vähän syvällisemmin. Kaikille ei nimittäin ole ihan helppoa kieltäytyä sovituista treeneistä vaikka flunssaa pukkaa ja järki sanoo, että salitreeni tai muu kova urheilu ei ole paras valinta sillä hetkellä.

Kun lähdet treenaamaan flunssassa, vaikka olosi ei olisi tosi kipeä todennäköisesti pitkität tautia. Paraneminen hidastuu, kun kehon puolustusjärjestelmä kuormittuu liikaa rasituksen myötä, eikä elimistö pysty hoitamaan itseään. Sairaana treenaamisesta voi seurata vakava jälkitauti, kuten keuhkokuume tai sydänlihaspussin tulehdus. Nämä taudit kestävät pitkään, ovat vaarallisia sekä elimistöä hyvin kuormittavia. Kannattaa miettiä onko valmis ottamaan riskin jälkitaudin saamiselle.

Vaikka olisimme terveitä kuormittaa kova treeni aina kehon puolustusjärjestelmää. Sairaana ollessa on elimistön puolustusjärjestelmä jo valmiiksi kovilla. Kun tähän lisätään treeni ei keho pysty hyödyntämään urheilun positiivisia vaikutuksia. Jos ajattelet, että et voi jättää treeniä välistä, koska silloin et saa tuloksia tai menetät jo saatuja tuloksia olet hakoteillä. Kipeänä ollessa keholla ei ole resursseja kasvattaa lihasta tai voimaa optimaalisesti.

Usein asiakkaat kysyvät minulta voivatko he treenata hieman flunssaisena tai kuinka kauan kannattaa pitää taukoa taudin jälkeen treenistä. Paras neuvo tähän on oppia kuuntelemaan omaa kehoaan. Kyllä kroppa kertoo meille kunnostaan, meidän on vain pysähdyttävä kuuntelemaan kehoamme. Jos et vielä luota kehon kuuntelu taitoihisi, seuraava nyrkkisääntö on toimiva.

Liikuntaa ei tule harrastaa jos sinulla on seuraavia oireita,

Flunssan yleisoireet eli sairas ja vetämätön olo, lämpö ja kuume sekä lihaskivut. Keuhkoputkien kipeys ja limaisuus, rintakivut- ja pistokset sekä yskä ovat ehdottomia esteitä treenille.

Jos sinulla on vähäistä nuhaa tai kurkun karheutta voit harrastaa hyvin kevyttä liikuntaa. Täysi liikkumattomuus flunssankin aikana voi pahentaa vetämätöntä oloa. Jos tunnet jaksavasi liikkua kevyesti kokeile 15 minuutin mittaista kävelylenkkiä tai kevyttä yin-joogaa. Kuullostele oloasi ja lepää hyvin liikunnan jälkeen.

Sairaana ollessa tulee muistaa myös syödä hyvin. Keho tarvitsee polttoainetta toipuakseen flunssasta. Terveellinen kotiruoka toimii tässäkin. On turhaa tyhjentää apteekin hyllyt lisäravinteista ja toivoa että niiden avulla toipuu. Ainoa lisäravinne joka voi tutkitusti auttaa flunssaan ja sen keston lyhentämiseen on sinkki ja c-vitamiini.

Oletko huomannut, että sinulla on vaikeuksia jättää treenit välistä kipeänä ollessa? Järki sanoo, että ehkä ei kannattaisi painaa salille, mutta et voi itsellesi mitään? Huolestuttaako sinua, että suurella työllä saatu kehitys tyssää tautiin? Jos näin on, niin kannattaa pysähtyä miettimään treenaamisen syytä. Onko sinulla pakkomielteinen tarve kiinteytyä tai laihtua? Ahdistutko jos et pääse salille? Jos sinulla on näitä tunteita, pysähdy miettimään stressitasojasi ja elämän kokonaiskuormitusta. Pohdi myös kuinka puhut itsellesi. Onko sisäisen puheesi tyyli vaativa vai myötätuntoinen? Kova treeni voi olla keinosi paeta elämässäsi olevia ahdistavia asioita. Treenin tulisi olla mukava asia muun elämän ohella, ei lisää stressaava pakonomainen suoritus.

Viikon tai kahden treenitauko ei heikennä jo saatuja tuloksia ja kun olet kunnolla parantunut ja palautunut treeni kulkee taas paljon paremmin. Pitämällä lepoa kovasta treenistä pystyt paranemaan kunnolla ja palautumaan täysin. Sen jälkeen salitreeni kulkee taas paremmin ja tuloksia tulee kohisten!

rest.jpg
Iina Levälä