Heinin asiakaspalaute:

"Viikoittaisten PT-treenien aloittaminen Iinan kanssa on ollut heittämällä kuluneen vuoden paras teko, jota on kyllä ihan älyttömän helppo suositella! 8 kuukauden treenissä jo lähtökohtaisesti ihan normaalipainoisesta kropastani karisi puhdasta rasvaa yli 7 kiloa, tilalle tuli melkein kolme kiloa lihasta, rasvaprosentti tipahti 33,7 -> 24,8 ja peilissä näkyy kyllä huomattavasti solakampi ja timmimpi olemus. Suurin muutos on kuitenkin ollut se, mikä mahdollistaa kehittymisen tästä eteenpäinkin - treenaamisesta on tullut rutiini ja kiinteä osa viikkoja, ja usein hyvä treeni Iinan kanssa on ollut viikon ehdoton kohokohta. Tällöin muutos kropassakin on tullut ilman kaloreiden laskemista tai liian kurinalaista elämää, Iinan kanssa on löytynyt sellainen liikkumisen hyvä fiilis, joka itsestään on ohjannut elämää terveellisemmäksi.

En ollut oikeastaan ikinä aiemmin treenannut salilla, mutta Iinan kanssa se oli alusta asti hauskaa, motivoivaa ja kunnianhimoista. Iina on sopivan vaativa ja haastaa epämukavuusalueelle ja puskee tekemään paljon tehokkaampaa treeniä kuin itse saisin ikinä aikaan. Treenit on olleet vaihtelevia, omien toiveiden mukaisia ja Iina oikeasti näkee vaivaa niiden suunnitteluun. Tuntuu aina turvalliselta tehdä uusia liikkeitä ja lisätä vielä raskaampia painoja, kun Iina on huolella opastanut ja tarkastanut tekniikat.

Tyyppinä Iina on kannustava, lämmin ja pitää huolta treenattavistaan, aina varmistamassa että onko ollut liikaa työstressiä ja miten unen kanssa – sen kyllä huomaa, että Iinan kiinnostus treenattavaan tyyppiin on kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä! Iina on myös superhauska, rento ja kiva, treeneihin on aina todella kiva tulla ja höpöttää sarjatauoilla kuulumiset ja vitsailut. Iinan kanssa treenatessa tuntuu treenin aikana kun hengailisi kaverin kanssa ja sitten seuraavana päivänä ei pääse edes sängystä ylös kun lihaksiin sattuu. Täydellistä!"